15.9.2026 Jäsentapaaminen – Henri Vanhanen, turvallisuustilanne

Keski-Espoon senioreiden syksyn toinen jäsentapaaminen järjestettiin tiistaina 15.9.2026 Valtuustotalon kahviossa. Paikalle saapui runsas yleisö ajankohtaisen aiheen pariin – 108 jäsenen voimin. Päivän esiintyjän Henri Vanhasen aiheena oli turvallisuustilanne, ja saimme ansiokkaan näkemyksen siitä, miksi sekä idässä että lännessä on päädytty nykyiseen tilanteeseen. Vanhasen ensin taustoittava ja sen jälkeen analysoiva tyyli miellytti kuulijoita, kaiken lisäksi asiantuntija puhui täyden tunnin ajan ilman muistiinpanoja – ja olisi hänen mukaansa puhunut vielä toisenkin. Muutamia poimintoja.

Kuulimme mm. miten Venäjällä vain noin 10 hengen ydinjoukko päätti lopulta aloittaa sodan Ukrainaa vastaan. Venäjä odotti, että länsimaat eivät puuttuisi asiaan kuin paheksuen, koska sen samantyyppiseen käytökseen oli jo aiemmin totuttu.

Tulevan viikonlopun Venäjän vaalinäytelmän jälkeen nähdään alkaako siellä laaja liikekannallepano, sillä nykyisin Venäjän tappiot rintamalla ovat suuremmat kuin sen kyky saada uusia sotilaita. Vanhasen mukaan liikekannallepanoa ei tehdä suurieleisesti.  – Todennäköisesti erilaiset terveystarkastukset yleistyvät, hän hymähtää.

Yhdysvaltojen tilanne on sekin epänormaali, ja sitä Vanhanen perusteli Trumpin ensimmäisen vaalivoiton syillä. Monet amerikkalaiset yritykset olivat siirtäneet tuotantoaan halvemman työvoiman perässä Aasian maihin ja keskiluokan elämä alkoi kurjistua. Trump valittiin ensimmäisen kerran protestina nykymenolle. Sitä Henri Vanhanen ihmetteli, että miksi hänet valittiin uudelleen, kun jo tiedettiin miten hän puhuu naisista, muunrotuisista, vammaisista jne.

Ukrainalle annettava kattava tuki ja Euroopan oman puolustuskyvyn vahvistaminen ovat Vanhasen mielestä tärkeitä. Ensi talvesta on tulossa Ukrainalle kylmä, sillä Venäjä iskee sen energialaitoksiin tarkoituksellisesti.

Yleisö antoi esityksen jälkeen isot aplodit ja muutamia kysymyksiäkin esitettiin. Venäjä osaa hyödyntää sosiaalisen median alustoja luomalla sinne kasapäin valetilejä ja keskusteluja aiheuttaakseen eripuraa Euroopassa. Keinoälyn tuomat mahdollisuudet saavat nämä julkaisut näyttämään aidoilta. Ei siis uskota kaikkea mitä siellä nähdään.

Kerran vielä lämmin kiitos hyvästä esityksestä Henri Vanhanen!

Kahvitauon jälkeen päivän juontajana toiminut Jukka Rimpiläinen kertasi yhdistyksen ajankohtaiset asiat, Sisugrip-sauvakävelytapahtuman, teatterin ja kulttuurin sekä toi terveiset viime viikolla järjestetystä Espoon Eläkeläisten keskusliiton hallituksen kokouksesta.

–  Opin siellä kaksi asiaa, toteaa Rimpiläinen. – Ensinnäkin, että ”senioreiden tekemä vapaaehtoistyö on Espoon kaupungin säästötoimi”. Sisäistäkää tämä ajatus ja toistakaa sitä ystäväpiirissänne. Ja se toinen liittyi tuleviin vaaleihin Suomessa. ”Eläkeläisen pelko on kaiken viisauden alku”. Meitä on paljon ja meidän mielipiteellä on merkitystä.