Oopperamatka Savonlinnaan 31.7.–2.8.2025

Suuntana Savonlinnan oopperajuhla 31.7.-2.8.2025. Ei yhtään lehmää, lammasta, hevosta, kanaa eikä edes vesilintuja nähty menomatkalla. Odotettu, jo melkein perinteeksi muodostunut oopperamatka alkoi helteisessä kesäsäässä. Onneksi Åbergin bussissa oli hyvä ilmastointi. Hovikuski Jarkko ja matkanvetäjämme Helena toivottivat meidät 38 senioria tervetulleiksi (+ 3 Savonlinnasta). Iloinen puheensorina siivitti meidät matkaan.
Ensimmäinen kohde oli kahvitauko Kenkäverossa Mikkelissä. Kenkäveron Pappilan upea pitsikoristeinen päärakennus on palvellut yli 150 vuotta useita kirkkoherroja perheineen. Se on ollut henkisen ja alueellisen hyvinvoinnin keskus. Monelle paikkakuntalaiselle varhaisimmat muistot liittyvät kuulutuksiin ja virkatodistuksiin. Kenkäverossa on pidetty juhlia, syntymä- ja nimipäiviä. Se toimii nykyisin mm. ravintolana ja juhlatilana. Meille oli katettu pöydät koreaksi. Tarjolla oli kahvia ja rieskarulla, hyvältä maistui. Aikaa jäi vielä tutustua kauniiseen alueeseen ja jättää ”turistirahaa” eli tehdä ostoksia alueen putiikeissa.
Ja helteinen matka jatkui. Kuortissa oli apteekki- ja pissatauko. Tuttuun majapaikkaamme Punkaharjulle hotelli Kruunupuistoon saavuimme sopivasti lounaalle. Kruunupuisto on kuntoutuskeskus, jossa myös kylpylä. Päärakennus on kulttuurihistoriallisesti arvokas tyypillinen jugendrakennus, jonka on suunnitellut arkkitehti Onni Törnqvist. Rakennuksessa on toiminut v.1903 perustettu Takaharjun parantola keuhkotautipotilaille. Toisen maailmansodan aikana siellä toimi sotilassairaala. Nykyään se toimii hyvinvointi- ja kuntoutuskeskuksena. Lounastettuamme sonnustauduimme valmiiksi lähtöön pääkohteeseemme eli Savonlinnaan ja Oopperaan.
Olavinlinnassa oli lämmin, paksut kivimuurit olivat keränneet itsensä täyteen auringonlämpöä, jota vielä täysi katsomo lisäsi. Viuhkoilla oli käyttöä. Ooppera The Fairy Queen perustuu Shakespearen ”Kesäyön unelmaan” ja Henry Purcellin musiikkiin. Ooppera ei ollut tavanomainen, se rakentui toisiinsa kietoutuvista juonilangoista kesäyössä hääjuhlien aikaan. Ensimmäinen puoliaika oli hiukan hämmentävä. mutta väliajan jälkeen alkoi musiikillinen ilotulitus. Lavalla nähtiin kuuluisimpien oopperoiden hahmoja, kuultiin upeaa musiikkia ja nähtiin pukuloistoa sekä ihmisten ja keijujen kohtaamisia. Alun hämmennyksen jälkeen esitys oli pelkkää nautintoa. Aplodeista ei meinannut tulla loppua! Kruunupuistossa meitä odotti vielä yöpala.
Hyvin tai vähemmän hyvin nukutun yön jälkeen aamiaiselle ja kotimatkalle. Alkumatkan kulttuuripläjäys oli mukava yllätys. Punkaharjun arkkitehtuuriltaan ainutlaatuinen kansallisromanttinen rautatierakennus toimii Aseman taidelaiturina. Se on yksityinen galleria, jota ylläpitävät loppilaiset Huitit. Upeat kaakeliuunit, jugendkalustot ja taide-esineet ja maalaukset tekivät lähtemättömän vaikutuksen. Myös pihapiirin rakennuksissa oli taiteilijoiden töitä. Mahtava kokemus! Jäätelöt Lotta-kioskilta ja matka kohti Mikkeliä ja luvattua lounastaukoa alkoi. Erittäin suosittu lounaspaikka Tertin kartano tarjosi maukkaan lounaan vehreässä ympäristössä. Tunnelmallinen 1800-luvulta peräisin oleva kartano tarjoaa majoitusta, kokous- ja juhlapalveluita. Alueella on herkkuja ja muotia myyviä putiikkeja. Turistirahaa kului. Aitan seinällä on elämänohje; ” Maanantai menee maatessa, tiistai siinä sivussa, keskiviikko ei ole työpäivä, torstain töillä ei ole eletty ennenkään, perjantai on saunapäivän aatto. Joka pyhäpäivän pyhittää, ei lauantainakaan töitä tee.”
Kiitos taas kerran Helenalle hyvin suunnitellusta ja mielenkiintoisesta matkasta!