Keski-Espoon seniorit ry

Jäsentapaamisessa 16.4. kuultiin Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen palveluista ikääntyville.

Virkeät seniorit Espoon keskuksessa! 

Kaipaatko elämyksiä ja tapahtumia elämääsi?

Tule mukaan virkeään senioritoimintaan tapaamaan toisia varttuneita ihmisiä sekä kuuntelemaan luentoja eri aiheista. Luennot ovat terveydenhoidosta historiaan, lisäksi saamme yleistietoutta ympäristömme palveluista ja tapahtumista.

Yhdessäolo ja keskustelu menneistä ja omista kokemuksista sekä avoimuus uusillekin asioille antaa vireyttä arkeesi. Voit samalla tuoda uusia ideoita yhdistykseemme.

Taustamme

Olemme uusin Espoon alueen viidestä senioriyhdistyksestä. Yhdistyksemme perustettiin vuonna 2011. Jäseniä yhdistyksessämme oli vuoden 2024 alussa 380.

Yhdistyksemme on yksi Kansallinen senioriliitto ry:n lähes 170 jäsenyhdistyksestä. Senioriliitto on eläkeläisten oikeuksia ajava kattojärjestö paikallisille senioriyhdistyksille ja niiden muodostamille 15 alueelliselle senioripiirille. Yhdistyksemme puheenjohtaja on Tuula Nordström.  

Toimintamme

Kokoonnumme kaksi kertaa kuukaudessa parillisten viikkojen tiistaisin kello 14.00 - 16.00 Espoon kaupungin valtuustotalon kahviossa, Espoonkatu 5.

Järjestämme retkiä sekä virkistys-, teatteri- ja kulttuurimatkoja. Meillä toimii useita erilaisia kerhoja.Tervetuloa tutustumaan toimintaamme, voit lukea lisää toiminnastamme.

Voit liittyä jäseneksi täyttämällä lomakkeen täällä >

Jäsen, joka jo olet mukana yhdistyksessämme, tuo mukanasi seuraa kaipaava ystäväsi tutustumaan toimintaamme.

Puheenjohtajan palsta täällä

⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠
Seniorit - iloista ikääntymistä!

Ajankohtaista 

Seuraavien jäsentapahtumien aiheina ovat:

30.4. Pillikistön tyttö – muistelon iloa, kirjailija Anna-Liisa Linnala

21.5. Liikuntapäivä
Ilmoittautuminen 21.5. liikuntapäivään on nyt avattu Kilta -järjestelmässä. Tapahtumapaikkana tällä kertaa Oittaan ulkoilualue.

Sauvakävely
Sauvakävelyryhmä avasi kävelykauden 10.4.
Ryhmään mahtuu vielä lisää innokkaita kävelijöitä.
Kävelyt jatkuvat myös kesätauon aikana.

Lähde mukaan!
Ei sitoutumista ei ilmoittautumista.
Yhdessä se on hauskempaa kuin yksin puurtaen.
Osallistu oman aikataulusi puitteissa aina kun ehdit.
Yhteislähtö joka keskiviikko klo 10.00 Sunanniityntien ja Alamäentien risteyksestä.
Elämäniloa ja voimaa!

Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen Seniori-info on uusi palvelukanava ikääntyneille. Arkisin klo 9-15 puh. 029 1512 270 Myös sähköpostin kautta voi kysyä neuvoja.

Näyttelykeskus WeeGeen museoiden aukioloajat ja hinnat täältä

Uutta tietoa Espoon kevään 2024 liikuntatapahtumista löytyy täältä.   

Senioriliiton kannanottoja sekä tiedotteita  täältä

Jäsenalennuksia täältä

Tee oman asumisen ennakointi täällä: https://www.asumisenapu.fi/saaennakoida/⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠

Uutisia senioriliitosta

Päivitetty 18.1.2024/tn